Perintätoimiston toiminta ei ole Suomessa vapaata yritystoimintaa siinä mielessä kuin moni luulee – laissa saatavien perinnästä edellytetään toimijoilta erillistä perimislupaa, jonka myöntää Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Kun perintätoimisto perii saatavia toisen lukuun, kyse on luvanvaraisesta elinkeinosta, ja lupa on yksi tärkeimmistä merkeistä siitä, että toimisto on luotettava ja valvottu. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä toimilupa käytännössä tarkoittaa, kuka sitä tarvitsee ja miten sekä velkoja että velallinen voivat hyötyä sen ymmärtämisestä.
Mikä perimislupa on ja kuka sitä valvoo
Perimisluvalla tarkoitetaan viranomaisen myöntämää lupaa harjoittaa perintätoimintaa toisen henkilön tai yrityksen lukuun. Suomessa lupaviranomaisena toimii Etelä-Suomen aluehallintovirasto (AVI), vaikka toimisto itse sijaitsisi missä päin Suomea tahansa.
Lupa ei ole muodollisuus, jonka saa hakemuksella ilman tarkastusta. AVI arvioi hakijan luotettavuutta, taloudellista asemaa ja ammattitaitoa ennen luvan myöntämistä, ja lupa voidaan myös peruuttaa, jos toimisto rikkoo perinnän hyvää tapaa tai muuta lainsäädäntöä toistuvasti.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun saatavien omistaja – yritys, taloyhtiö tai yksityishenkilö – valitsee ulkopuolisen perintäkumppanin, kannattaa tarkistaa, että kyseisellä toimijalla on voimassa oleva perimislupa. Tästä kerrotaan tarkemmin artikkelissa perintätoimiston valinnasta.
Ketkä tarvitsevat toimiluvan – ja ketkä eivät
Kaikki eivät tarvitse erillistä perimislupaa. Yritys, joka perii omia saataviaan omalta asiakkaaltaan, ei tarvitse lupaa, koska kyse ei ole toisen lukuun tapahtuvasta perinnästä. Sama koskee esimerkiksi asianajajia ja lakiasiaintoimistoja, joilla on oma lakisääteinen valvontansa.
Lupa vaaditaan silloin, kun yritys tarjoaa perintäpalveluita muille tahoille – siis kun toimeksiantaja siirtää tai antaa saatavansa ulkopuolisen toimijan perittäväksi. Tähän kategoriaan kuuluvat esimerkiksi:
Kuluttajasaatavien perintään erikoistuneet toimistot – nämä hoitavat esimerkiksi verkkokauppojen ja palveluyritysten laskusaatavia.
Yrityssaatavien perintää tarjoavat toimistot – näiden asiakkaina ovat pääosin yritykset ja yhteisöt.
Taloyhtiöiden vastikesaatavia hoitavat toimijat – ks. tarkemmin taloyhtiön vastikesaatavien perinnästä.
Sähköisiä perintäalustoja tarjoavat yritykset, mikäli ne toimivat toisen lukuun eivätkä pelkkänä teknisenä välittäjänä.
Sen sijaan asianajajan käyttäminen perinnässä on eri asia kuin perintätoimiston käyttäminen – erot on avattu artikkelissa perintätoimiston ja asianajajan erosta.
Mitä toimiluvan myöntäminen edellyttää
AVI ei myönnä perimislupaa automaattisesti. Hakijalta edellytetään muun muassa, että toiminnan harjoittaja on täysi-ikäinen ja että hänen toimintakelpoisuuttaan ei ole rajoitettu, että hakija tai vastuuhenkilöt eivät ole konkurssissa, ja että heillä on riittävä ammattitaito perintätoiminnan harjoittamiseen.
Lisäksi valvotaan, ettei hakijalla ole sellaista aiempaa toimintaa, joka osoittaisi sopimattomuutta perintätehtävään – esimerkiksi toistuvia rikkomuksia kuluttajansuojaan tai perinnän hyvään tapaan liittyen. Perinnän hyvästä tavasta ja siitä, mitä laki edellyttää perijältä käytännön tilanteissa, kerrotaan lisää artikkelissa perinnän hyvästä tavasta.
Lupa on toimistokohtainen ja se on julkinen tieto – kuka tahansa voi periaatteessa tarkistaa AVI:lta, onko tietyllä yrityksellä voimassa oleva perimislupa.
Yleinen väärinkäsitys: kaikki perintätoimistot valvotaan samalla tavalla
Moni luulee, että kaikki perintään liittyvä toiminta on samalla tavalla valvottua riippumatta siitä, kuka sitä harjoittaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Yrityksen oma laskutus- ja perintäosasto, joka perii yrityksen omia saatavia, ei ole AVI:n lupavalvonnan piirissä samalla tavalla kuin ulkopuolinen perintäyritys.
Tämä ei tarkoita, että sisäinen perintä olisi lainsuojatonta – perintälaki ja hyvä perintätapa koskevat kaikkia saatavien perijöitä riippumatta siitä, tarvitaanko toimilupaa vai ei. Mutta ulkopuolisen valvonnan taso ja sanktiomahdollisuudet eroavat, ja tämä on syytä ymmärtää, kun arvioidaan, kenen kanssa saatavia kannattaa hoitaa.
Miksi toimilupa on merkityksellinen velkojalle
Kun yritys, taloyhtiö tai yhdistys harkitsee saatavien siirtämistä ulkopuolisen toimijan perittäväksi, luvan tarkistaminen on yksinkertainen mutta tehokas tapa suojautua riskeiltä. Luvaton perintätoiminta on paitsi laitonta, myös merkki siitä, ettei toimintaa ole arvioitu viranomaisen toimesta lainkaan.
Käytännön esimerkki havainnollistaa tilannetta hyvin: pienyrittäjä, jolla on kertynyt useita maksamattomia laskuja, saattaa löytää verkosta halvan perintäpalvelun, joka lupaa hoitaa asian nopeasti pientä provisiota vastaan. Jos toimijalla ei ole perimislupaa, yrittäjä voi joutua tilanteeseen, jossa perintä ei etene lain edellyttämällä tavalla, ja pahimmassa tapauksessa saatavan asema voi jopa heikentyä esimerkiksi vanhentumisajan kulumisen vuoksi. Saatavan vanhentumisesta kerrotaan lisää artikkelissa saatavan vanhentumisesta.
Lupavaatimus ei takaa, ettei ongelmia koskaan synny, mutta se nostaa kynnystä epäasialliselle toiminnalle ja antaa toimeksiantajalle jälkikäteisen valvontakanavan, jos jotain menee pieleen.
Miksi toimilupa on merkityksellinen velalliselle
Myös velallisen kannalta lupavalvonta on tärkeä turva. Kun perintätoimisto toimii AVI:n valvonnassa, sen on noudatettava perintälakia ja hyvää perintätapaa – esimerkiksi kohtuullisten perintäkulujen rajoja ja velallisen oikeutta saada selkeät tiedot saatavasta.
Jos velallinen epäilee, että perintää harjoittava taho ei toimi asianmukaisesti – esimerkiksi vaatii kohtuuttomia kuluja tai käyttää painostavia keinoja – yksi ensimmäisistä tarkistettavista asioista on, onko toimijalla ylipäätään voimassa oleva perimislupa. Velallisen oikeuksista perintätilanteessa kerrotaan kattavasti artikkelissa velallisen oikeuksista perintätilanteessa.
Epäselvissä tai riitaisissa tilanteissa velallisen kannattaa olla yhteydessä kunnan talous- ja velkaneuvontaan tai oikeusaputoimistoon, sillä nämä tahot voivat auttaa arvioimaan, onko perintä toteutettu lain mukaisesti.
Näin tarkistat toimiluvan käytännössä
Toimiluvan olemassaolon selvittäminen ei vaadi juridista osaamista. Käytännön askeleet ovat yksinkertaiset:
Ensin kannattaa pyytää perintätoimistolta suoraan tieto sen perimisluvasta – luotettava toimija kertoo tämän mielellään ja avoimesti. Toiseksi voi ottaa yhteyttä Etelä-Suomen aluehallintovirastoon ja tiedustella, onko kyseisellä yrityksellä voimassa oleva lupa. Kolmanneksi kannattaa kiinnittää huomiota myös muihin luotettavuuden merkkeihin, kuten yrityksen ikään, asiakasarvioihin ja siihen, miten selkeästi se viestii hinnoittelustaan – hinnoittelumalleista kerrotaan lisää artikkelissa perintätoimiston hinnoittelusta.
UKK – usein kysytyt kysymykset
Tarvitseeko jokainen perintää harjoittava yritys perimisluvan?
Ei. Lupa vaaditaan silloin, kun yritys perii saatavia toisen lukuun. Jos yritys perii vain omia saataviaan, erillistä perimislupaa ei tarvita, vaikka perintälakia ja hyvää perintätapaa on silti noudatettava.
Mistä voi tarkistaa, onko perintätoimistolla voimassa oleva lupa?
Tiedon voi tarkistaa suoraan Etelä-Suomen aluehallintovirastolta, joka myöntää ja valvoo perimislupia koko Suomessa toimialueesta riippumatta.
Mitä tapahtuu, jos perintätoimisto toimii ilman vaadittua lupaa?
Luvaton perintätoiminta on lainvastaista, ja AVI voi puuttua siihen. Toimeksiantajan kannattaa välttää yhteistyötä tällaisen toimijan kanssa, sillä se voi vaarantaa sekä perinnän onnistumisen että saatavan aseman.
Yhteenveto
Perintätoimiston toimilupa ei ole pelkkä byrokraattinen muodollisuus, vaan konkreettinen laatumerkki, joka kertoo toimijan olevan viranomaisvalvonnan piirissä. Se palvelee sekä velkojan että velallisen etua: velkoja voi luottaa siihen, että saatava hoidetaan lain mukaisesti, ja velallinen voi luottaa siihen, ettei häneltä vaadita kohtuuttomia kuluja tai käytetä epäasiallisia keinoja.
Yksittäisissä ja monimutkaisissa saatava- tai velkatilanteissa on aina syytä kääntyä asianajajan, oikeusaputoimiston tai kunnan talous- ja velkaneuvonnan puoleen, sillä jokainen tilanne on erilainen eikä yleinen tieto korvaa yksilöllistä oikeudellista arviota.
